Kirjoitukset

Tykkään kirjoittamisesta, koska se auttaa jäsentämään myös omia ajatuksia. Kun väittää jotain lehtien palstoilla joutuu aivan erityisellä tavalla pohtimaan, mihin oma ajattelu perustuu ja onko muodostunut käsitys oikea, vai joutuuko kantaansa ehkä tarkistamaankin. Joskus kirjoituksen laatiminen lähenteleekin jo pinimuotoista tutkielmaa, kun taustoja tulee selviteltyä ja yksityiskohtia kyseltyä esimerkiksi kaupungin virkamiehiltä.   

Vaikka kirjoitusten laatiminen ottaa usein aikaa, saattaa niihin sisältyä myös virheitä. Vaikka tarkistan yleensä faktat, saattaa lähde tai sen tulkinta osoittautu myöhemmin virheelliseksi.  

Lähes kaikki tämän sivun kirjoitukset on julkaistu myös somessa. Jos joku juttu kolahtaa, ota kantaa, kommentoi, tykkää tai jaa. Yhteiset asiat ansaitsevat palstatilaa! Mikäli olet eri mieltä jostakin, anna palautetta. 🙂

Saatat havaita kirjoitusteni taustalla myös arvoja, joitan en välttämättä kirjoita auki. Esimerkiksi heikoimpien kuten pienten lasten tai sairaiden huomioon ottaminen on esimerkki arvosta, jota ei koe tarpeelliseksi perustella. Lähes samaan kategoriaan kuuluu oletus jokaisen kansalaisten kohtuullisesta vastuusta. Meillä ei ole varaa oleskeluyhteiskuntaan ja kuntakin pysyy elinvoimaisena vain, jos jokainen kantaa mahdollisuuksiensa mukaan oman kortensa kekoon.

Kuvassa mietiskelevä Vesa LinnanmäkiKuvassa mietiskelevä Vesa Linnanmäki

Uusimmat artikkelit

28.10.2018
Olisiko viisivuotiaiden oppivelvollisuus ratkaisu syrjäytymiseen?

Savon sanomat 27.10.2018 Oaj järjesti 8.10. Kuopiossa paneelin, jossa keskusteltiin koulutuksen tulevaisuudesta. Keskustelussa sivuttiin myös viisivuotiaiden oppivelvollisuutta. Useimmat paneeliin osallistuneista […]

Lue lisää
3.10.2018
Kuopion kouluverkosto edellyttää kokonaisvaltaista harkintaa

Havahdun herätyskellon ääneen. Se tulee toisesta huoneesta. Vilkaisen omaa puhelintani ja huomaan, että voin torkahtaa vielä puoli tuntia. Kohta omakin […]

Lue lisää
3.10.2018
Myös perhepäivähoitajien työehtoja tulee kehittää

Marjaana Mikkonen peräänkuulutti mielipidekirjoituksessa (S.S. 8.4.) lisää arvostusta lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien työtä kohtaan. Kirjoittajan ajatukseen on helppo yhtyä: Pienten lasten […]

Lue lisää
3.10.2018
Lastenhoidon valinnanvapautta kaventavat argumentit ontuvat

Hallitus keskustelee parhaillaan perhevapaauudistuksesta. Erityisesti kokoomus haluaa kehittää järjestelmää niin, että pienet lapset vietäisiin päiväkoteihin nykyistä aikaisemmin. Lisäksi tukikuukausia haluttaisiin […]

Lue lisää

Videot

Ota yhteyttä

Copyright 2021 Vesa Linnanmäki