Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) on asettanut selvityshenkilö Kari Häkämiehen arvioimaan maakuntaliittojen roolia, hallintoa ja tehtäviä muuttuneessa toimintaympäristössä. Selvityksen tavoitteena on tarkastella maakuntaliittojen tehtävien järjestämistä, tunnistaa mahdollisia päällekkäisyyksiä ja tuottaa vaihtoehtoja tulevaisuuden toimintamalleiksi. Selvitys valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.
Maakuntaliittojen keskeinen tehtävä on alueellinen edunvalvonta. Pohjois-Savossa se tarkoittaa esimerkiksi Savon radan kehittämisen, Viitostien parantamisen ja vähäliikenteisten teiden korjausvelan pitämistä esillä niin valtioneuvoston kuin EU:n päätöksenteossa.
Yksittäinen kunta ei tähän yksin pysty. Maakuntaliitto kokoaakin yhteen kuntien yhteiset tavoitteet ja toimii koko maakunnan äänenä.
Toinen keskeinen tehtävä on vastata aluekehitysrahoituksen kohdentamisesta. Kun päätökset tehdään lähellä kuntia, yrityksiä ja muita toimijoita, rahoitus voidaan suunnata sinne, missä sillä on suurin vaikutus alueen kasvuun, työllisyyteen ja kilpailukykyyn.
Myös kuntarajat ylittävää kaavoitusta tarvitaan jatkossakin.
Keskustelussa maakuntaliittojen tulevaisuudessa on pidetty esillä niiden sulauttamista osaksi uusia elinvoimakeskuksia. Elinvoimakeskukset ovat kuitenkin valtionhallinnon organisaatioita, kun taas maakuntaliitot ovat kuntien omistamia ja ohjaamia.
Kyse on kahdesta erilaisesta tavasta johtaa Suomea: alhaalta ylöspäin rakentuvasta aluekehittämisestä tai ylhäältä alaspäin tapahtuvasta hallinnosta.
Valtiokeskeinen näkökulma voi joskus johtaa ratkaisuihin, jotka näyttävät Excelissä toimivilta, mutta olisivat maakuntien kannalta kaikkea muuta.
Hyvä esimerkki tällaisesta on taannoinen valtiovarainministeriön budjettipäällikön esitys teiden korjausvelan ratkaisemiseen: muutetaan asfalttiteitä sorateiksi.
Kansanedustaja Minna Reijonen (ps.) esitti hiljattain maakuntaliittojen yhdistämistä hyvinvointialueisiin.
Toimiessani sekä maakuntaliiton että aluevaltuuston luottamustehtävissä en hahmota, mitkä olisivat ne synergiat, joita tällaisella fuusiolla saavutettaisiin.
Hyvinvointialue järjestää sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut. Maakuntaliitto puolestaan rakentaa edellytyksiä alueen elinvoimalle, vastaa maakuntakaavoituksesta, aluekehittämisestä ja maakunnan yhteisestä edunvalvonnasta. Tietäen hyvinvointialueiden taloustilanteen kärsijäksi joutuisi tällaisessa fuusiossa myös kasvua tuottava elinvoimatyö. Sitäkö juuri nyt tarvittaisiin?
Kasvun mahdollisuudet syntyvät maakunnissa. Siksi vahvat maakuntaliitot ovat myös koko Suomen etu – eivät vain alueiden, vaan myös valtiontalouden näkökulmasta.
Maakuntaliittojen tehtäviäkin on syytä arvioida aika ajoin. Toivoa sopii, ettei selvitys johda kuitenkaan kuntien ja maakuntien vaikutusmahdollisuuksien heikkenemiseen tai päätösvallan siirtymiseen entistä kauemmas alueilta.
