”Miehemme taistelevat joskus yhdestä talosta yli päivän. Joskus he taistelevat viikkoja yhdestä talosta. Ja sen takana on vielä uusi puolustuslinja, eikä vain yhtä. Kuinka monta tällaista puolustuslinjaa Artemovskissa on? Viisisataa ei liene liioittelua…” Näin kuvasi sodan todellisuutta hyökkäyssotaa käyvien venäläisten Wagner-joukkojen komentaja pari viikkoa sitten kansainvälisessä mediassa levinneessä uutisessa.
Kuten Ukrainan sota osoittaa, talojen ohella joukot taistelevat kylistä. Ja sitten kaupungeista. Ja lopulta maakunnista. Mutta mitä sitten, jos näitä taloja, kyliä tai kaupunkeja ei ole?
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ottaa kantaa alueiden merkitykseen Suomen turvallisuudelle kolumnissaan ”Suomi tarvitsee visiota” seuraavasti (Is 10.12.): ”Myös Suomen sisällä Pohjois-Suomi ja itäinen rajaseutu ovat nyt puolustuksen ja turvallisuuden näkökulmasta elintärkeitä alueita, joiden kehittäminen ja elinvoimaisuus ovat osa geopolitiikka, eivät enää vain aluepoliittisia kysymyksiä.” Aaltolan puheenvuoro on painavaa tekstiä.
Jo pitkään Suomessa on keskusteltu koko Suomen asuttuna pitämisestä. Kaikki eivät ajatusta ole jakaneet. Osa on jopa naureskellut tavoitteelle. Kun Annika Saarikko viime kesänä esitti Itä-Suomen erityistalousalueen perustamista, jossa aluetta tuettaisiin mm. verotuksen keinoin, synnytti ehdotus vastareaktion mm. Kokoomuksessa. Kai Mykkäsen mukaan erityistalousalue olisi ratkaisuna ”himmeli” ja synnyttäisi stadi vastaan lande -asetelman, jota Suomeen ei haluta (US 14.6.). Keskustelun sävy kuvaa valitettavalla tavalla sitä kahtiajakoa, joka Suomessa on viime vuosikymmeninä vallinnut aluepolitiikasta puhuttaessa. Tästä asetelmasta olisikin tärkeää päästä vihdoin eroon ja eteenpäin.
Jotta alueiden elinvoimaan voidaan oikeasti vaikuttaa, on vaikutettava väestökehitykseen. Jos nuorille aikuisille ei löydy koulutusta vastaavaa työtä omasta kunnasta tai maakunnasta, on etelään muutto luonnollinen seuraus. Tämä näkyy pian myös syntyvyydessä. Syntyy kierre, jota on vaikea saada pysähtymään.
Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat nostavat eduskuntavaaliohjelmassaan esiin mm. alueellisen saavutettavuuden, työvoiman riittävyyden sekä investointien varmistamisen. Asiat ovat yhteydessä toisiinsa, kun raiteet vetävät, ja tiestö kantaa ja kun osaavaa työvoimaa on saatavilla, lisääntyy myös maakuntaan saatavien investointien määrä. Näiden lisäksi huomiota tulee kiinnittää mm. uusiutuvan energian tuotannon edellytyksiin sekä maatalouden rahoitukseen. On kiinnostavaa, että tässäkin kannanotossa korostetaan koko Suomen näkökulmaa: Itä- ja Pohjois-Suomi nähdään ratkaisuna koko Suomen taloudelle, huoltovarmuudelle ja turvallisuudelle.
Ylen kyselyn mukaan 80 prosenttia suomalaisista haluaa pitää koko maan asuttuna. Viesti on selvä. Etelää ja pohjoista tai Ruuhka-Suomea ja harvaan asuttua Suomea ei pidä asettaa vastakkain. Niillä on kohtalonyhteys. On haettava yhdessä keinoja taantuvien alueiden kääntämiseksi kasvu-uralle. Tässä on tehtävää myös tulevilla kansanedustajilla.
Vesa Linnanmäki, Kuopio
Kansanedustajaehdokas
