Pohjois-Savon hyvinvointialue etsii keinoja taloutensa tasapainottamiseen. Virkamiehet ovat esittäneet terveyskeskusverkoston voimakasta karsimista perustellen sitä taloudella ja henkilöstön riittävyydellä.
Taustalla on usko suuruuden ekonomiaan. Mutta toimiiko se perusterveydenhuollossa?
Havainnollinen esimerkki tulee Etelä-Karjalasta, jossa verrattiin hoitajan vastaanottamien puheluiden määrää erikokoisissa organisaatioissa. Vertailun pienimmällä alueella, 6 000 asukkaan Parikkalassa, hoitaja ehti vastata 90 puheluun päivässä puheluiden keskipituuden ollessa viisi minuuttia. Kun toimialuetta laajennettiin 38000 asukkaaseen, hoitaja otti vastaan enää 40 puhelua puheluiden keston pidennyttyä 11 minuuttiin.
On ilmiselvää, että tuottavuuden lasku johtui potilastuntemuksen heikkenemisestä.
Kun hyvinvointialueen talousahdinkoon haetaan ratkaisuja, huomio on kiinnitettävä yksikkökoon kasvattamisen sijasta potilaaseen. Tällöin keskiöön nousevat potilastuntemus ja hoidon jatkuvuus.
Kun vuonna 2018 tehdyssä norjalaisessa tutkimuksessa selvitettiin hoidon jatkuvuuden vaikutusta jatkohoidon tarpeeseen, selvisi, että jos sama lääkäri hoiti potilasta vuoden sijasta viisi vuotta, jatkohoidon tarve väheni 20 prosentilla. Mikäli suhde jatkui 15 vuotta, hoidon tarve väheni 30 prosenttia. Lisäämällä potilastuntemusta ja hoidon jatkuvuutta voidaan saavuttaa pysyvä kustannustehokkuus.
Edellä kuvattujen lähtökohtien pohjalta esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueella päädyttiin ratkaisuun, jossa yhtään sote-keskusta ei lakkautettu. Sen sijaan lähtökohdaksi tulivat väestövastuuseen perustuvat omatiimit.
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes) tilastoista selviää, että tehokkain perusterveydenhuollon yksikkö rakentuu 5000–10000 asukkaan varaan. Määriteltäessä omatiimien kokoa tämä tieto on syytä ottaa huomioon. Tällöin tiimissä voisi työskennellä 4–8 lääkäriä yhteistyössä hoitajien kanssa.
Omatiimien väestövastuu merkitsee vahvaa autonomiaa, mikä lisää henkilöstön sitoutumista. Tiimeissä myös nuorten lääkärien kaipaama tuki sekä asiakkaan valinnanvapaus toteutuvat. Koska väestövastuun edellyttämä asukasmäärä ei toteudu pienimmissä kunnissa, voi tiimi vastata useammastakin sote-asemasta. Vastaavasti suurimmissa terveyskeskuksissa toimii useita tiimejä.
On kiinnostavaa, että kun Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko selvitti henkilöstön mielipiteitä Pohjois-Savon sote-asemien henkilöstöpulaan, vastaajista 74 prosenttia kannatti mallia, jossa työntekijät saavat siirtyä työaikana sote-pisteiden välillä. Vain 7 prosenttia kannatti vaihtoehtoa, että työnantajan tulisi karsia ne toimipisteet, joihin ei saada työvoimaa.
Hyvinvointialueen päättäjien on pidettävä päänsä kylmänä säästöpaineissakin. Terveysasemien lakkauttamisen sijasta on luotava rakenteet, jotka tuovat säästöjä pitkällä aikavälillä. Ja mikä parasta, tästä lähtökohdasta tehtävät ratkaisut näyttäisivät olevan toimivimpia myös henkilöstön ja kuntalaisten kannalta.
Vesa Linnamäki
Aluevaltuutettu (kesk.), Pohjois-Savon hyvinvointialue
