Vesa Linnanmäki, Teija Savolainen-Lipponen, Saara Karkulahti, Harri Auvinen, Risto Pirinen, Pekka Niiranen
Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi helmikuussa palveluverkkosuunnitelman vuoteen 2035. Samassa yhteydessä valtuusto linjasi, että ”palveluverkkosuunnitelman mukaisten investointien keskinäinen etusijajärjestys valmistellaan erikseen ja sovitetaan yhteen kaupungin talous- ja muihin suunnitteluprosesseihin”.
Palveluverkkopäätöksen valmistuttua helmikuussa jäi sopivasti aikaa valmistella etusijajärjestys ennen seuraavan talousarvioprosessin käynnistymistä. Asia näytti etenevän suunnitellusti. Kaupunginhallitukselle annetun tiedon mukaan asiasta piti päättää osana ASENTO-ohjelmaa 22.6. pidetyssä kokouksessa.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ensin aikataulu siirtyi lomien jälkeiseen aikaan ja myöhemmin talveen 2027.
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys aikatauluttaa viiden kouluhankkeen suunnittelua ja toteutusta sitovasti vuodelle 2027 ja alustavasti kolmelle seuraavalle vuodelle. On perusteltua kysyä, millä perustella Kuopion kouluinvestoinnit aikataulutetaan ja kuinka rakennushankkeiden aikatauluttaminen talousarviossa sopii yhteen valtuuston päätöksen kanssa? Päätöksen mukaan investointien etusijajärjestys piti valmistella erikseen ja sovittaa osaksi talousarvioprosessia.
Kaupunginhallitus saa alustavan luonnoksen etusijajärjestyksestä nähtäväkseen vasta kaksi päivää sen jälkeen, kun valtuusto on käynyt talousarviosta jo lähetekeskustelun. Luottamushenkilöiden kannalta asetelma on kiusallinen: kuinka ottaa kantaa ensimmäisten kouluhankkeiden aikatauluun, kun koko palveluverkkosuunnitelman mukaisten investointien etusijajärjestys puuttuu?
Kokonaiskuvan puute on synnyttänyt hämmennystä myös kuntalaisissa. Luottamushenkilöt ovat saaneet paljon yhteydenottoja muun muassa Särkiniemestä, jossa koulurakennusta uhkaa purkaminen, sekä Etelä-Kuopiosta, jossa yläkoulua lähes 400 oppilaalle ei ole lainkaan. Yhteydenotot ovat ymmärrettäviä. Molempien hankkeiden toteutuksesta linjattiin palveluverkkosuunnitelmassa. Hankkeista ei ole kuitenkaan lainkaan mainintaa vuoteen 2030 ulottuvassa talousarvioesityksen investointiosassa.
On selvää, ettei kaikkia koulu- tai päiväkotihankkeita voida toteuttaa heti. Päätöksenteon laadun kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että hankkeiden priorisointi tehdään avoimesti ja valtuuston päätöksen ohjaamassa järjestyksessä.
Siksi palveluverkkosuunnitelman perusteella tehty hankkeiden etusijajärjestys tuleekin laatia viipymättä, jotta se saadaan investointisuunnitelman pohjaksi vielä ennen talousarvion lopullista hyväksymistä.
Kuopion kaupunki elää taloudellisesti haastavia aikoja, eikä valtuuston sopimasta 75 miljoonan euron investointikatosta vuosittain ole syytä poiketa. Tuosta kokonaisuudesta kouluinvestointien osuus on seuraavan neljän vuoden aikana alle viidenneksen. Osuus on merkittävästi pienempi kuin toimialan koko edellyttäisi.
Terveellisten ja turvallisten oppimisympäristöjen sekä kohtuullisten koulumatkojen turvaamisen kannalta onkin kysyttävä, onko kouluhankkeiden osuus investointisuunnitelmassa muihin toimialoihin nähden riittävä.
Linnanmäki (kesk.) ja Savolainen-Lipponen (kesk.) ovat Kuopion kaupunginhallituksen jäseniä. Karkulahti (kesk.), Niiranen (kok.) ja Pirinen (ps.) ovat kaupunginvaltuutettuja. Auvinen (vihr.) on kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja.

