Hallitus pääsi viimein sopuun toimista, joilla lievennetään korkean polttoaineen hinnan haittavaikutuksia. Vaikka päätöksen vaikutukset jäivät tarpeisiin nähden vähäisiksi, hyötyvät siitä jossain määrin ammattiautoilijat, maatalous sekä pitkää työmatkaa ajavat.
Sen sijaan päätös rahoittaa pakettia leikkaamalla 20 miljoonaa euroa perusväylänpidosta on kyseenalainen arvovalinta.
Suomen liikenneväylillä on jo noin 4,2 miljardin euron korjausvelka, josta tiestön osuus on noin 2,6 miljardia euroa. Perusväylänpidon rahoituksen vähentäminen kasvattaa väistämättä korjausvelkaa ja vaikeuttaa ennakoivaa kunnossapitoa.
Itä-Suomessa ongelma näkyy erityisen selvästi. Itä-Suomen elinvoimakeskuksen alueella – Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa – päällystetyt tiet ovat jo kovilla.
Rahat olisi pitänyt löytää muualta, esimerkiksi Länsiradasta.
Elinvoimakeskuksen ylijohtajan mukaan 77 prosenttia alueen asfalttiteiden päällysteistä on jo yli 15 vuotta vanhoja, vaikka päällyste pitäisi uusia keskimäärin noin kymmenen vuoden välein. Lisäksi päällysteet jatkavat vanhenemistaan, koska määrärahat riittävät nykytasolla lähinnä pääteiden pinnoitteiden uusimiseen.
Kun päällyste rapistuu, vesi pääsee tien rakenteisiin ja vauriot etenevät yhä syvemmälle. Sama periaate koskee siltoja: myös betonirakenteiden vaurioituminen kiihtyy, jos vettä pääsee rakenteisiin.
Ennaltaehkäisevä kunnossapito on halvempaa kuin myöhemmin tehtävä raskas korjaus.
Siksi on aiheellista kysyä, löysikö hallitus nyt sovun ottamalla osan rahoituksesta maakuntien selkänahasta?
Tiet ovat osa kansallisvarallisuuttamme. Monille suomalaisille ne ovat myös työmatkan, yrittämisen, tavaraliikenteen ja koko arjen perusedellytys.
Siksi niiden ylläpidosta ei ole enää varaa säästää. Rahat polttoaineen hinnan alennukseen olisi pitänyt löytää muualta, esimerkiksi Länsiradasta eli niin sanotusta tunnin junasta.
Helsingin ja Turun välistä junamatkaa 18 minuuttia lyhentävän hankkeen kustannusarvio on noin 3 miljardia euroa. Kun sitä vertaa Suomen koko tiestön noin 2,6 miljardin euron korjausvelkaan, mittasuhde on pysäyttävä: yhden ratahankkeen kustannusarvio on suurempi kuin koko Suomen tiestön nykyinen korjausvelka.
Vahva Suomi tarvitsee toimivat väylät kaikkialla Suomessa. Erityisesti Itä-Suomessa pitkät etäisyydet tekevät toimivasta tieverkosta välttämättömän.
Vesa Linnanmäki
Kirjoittaja on kuopiolainen Pohjois-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja (kesk.).

