Hyvät ystävät, arvoisat itsenäisyysjuhlaan saapuneet juhlavieraat!
Vien teidät aivan ensiksi aikamatkalle sadan kymmenen vuoden taakse kylään, joka sijaitsee tästä juhlapaikasta noin 30 kilometriä kaakkoon, Leppävirran humalajoella.
Tuossa kylässä, pienessä Mustämäen torpassa asuu 32-vuotias Fredrika-äiti yksinhuoltajana kolmen poikansa ja yhden tyttönsä kanssa. Vanhin lapsista on yksitoistavuotias ja nuorin, Hannes-poika, on vuoden vanha. Perheen isä Heikki on kuollut hampaasta lähteneeseen verenmyrkytykseen vain joitakin kuukausia aikaisemmin.
Äiti elättää perhettään torpparina. Lehmiä perheessä on kaksi. Oikeutta heinän kasvatukseen ei ole, joten heinät lehmille korjataan teiden varsilta ja ojien pientareilta. Ei kuitenkaan riitä, että leski elättää vain omaa perhettään ja pitää yllä omaa mökkiään. On huolehdittava velvoitteista myös hoville.
Hovin ja torpparin välisen vuokrasopimuksen mukaan kaikista pellossa kasvatettavista, nauriista turniskasta ja rehuherneistä sekä viljoista maksetaan hoville kolmannes. Hovi varmistaa vielä osuutensa kirjauksella, että olkia ja ruumeneita ei lasketa viljoihin.
Perhe saa kalastaa hovin vesillä, mutta mahdollisesta puolinuotasta toimitetaan isännälle 10 kiloa “hyvästi suolattuja muikkuja”. Rakennukset tulee pitää kunnossa. Uuden navetan voi rakentaa. siihen hovi voi ostaa saranat ja lasin ruudut. Pellot ja niityt tulee pitää puhtaana vesoista. Polttopuina on käytettävä etupäässä maassa olevaa puuta ja niiden puutteessa voi ottaa puuta isännän määräämältä paikalta. Näiden lisäksi kesällä tulee hovin pelloille tarjota 3 viikkoa jalkatyötä ja 8 päivää hevostyötä, sekä talvella viikko hevostyötä. Vuokraan kuuluu myös viikko liinanloukutusta. Teiden ja siltojen ylläpitoon on osallistuttava kahdeksannen osan osuudella.
Hyvä kuulija! Luulen, että tämä kuvaus voisi olla lähes kenen tahansa tähän juhlaan osallistuvan vieraan suvusta. Tämä kuvaus on osa Turusten historiaa ja alussa mainittu taaperoikäinen Hannes-poika on äitini isä ja ukkini.
Arvoisat kuulijat, sukujemme historiat ovat opettavaisia. Ne ovat osa Suomen historiaa. Otin tämän katkelman tähän puheeseeni ensisijaisesti siksi, että hahmottaisimme, millaisen matkan 106-vuotias suomi on kulkenut noista ajoista, jolloin emme vielä olleet itsenäisiä.
Suomi itsenäistyi joulukuun 6. vuonna 1917. Itsenäistyneen suomen alku oli vaikea. Yhteiskunta oli eriarvoinen ja sosiaalinen epäoikeudenmukaisuuden tunne oli laajaa mm torpparien keskuudessa. Tämä toimi yhtenä kasvualustana myös levottomuuksille. Maassamme puhkesi sisällissota, johon moni joutui mukaan kunnolla edes ymmärtämättä, millaisia seurauksia kapinalla oli.
Kun Suomen tarinaa katsoo noista ajoista eteenpäin, haluan kiinnittää huomiota siihen viisauteen, jota muutamat tuon ajan päättäjät näinä kohtalon vuosina osoittivat. Yksi heistä oli Suomen senaatin jäsenenä silloin toiminut ja myöhemmin presidentiksikin valittu Kyösti Kallio.
Toukokuun 5 päivänä vuonna 1918 Nivalan kirkossa pitämässään puheessa, hetkenä, jolloin sisällisota oli vielä kesken, Kallio peräänkuulutti yksituumaisuutta. Kallion viesti oli, että on ryhdyttävän rakentamaan Suomea, jossa ”ei ole punaisia ja valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä”. Olisiko Kyösti Kallion ajatuksissa jotain annettavaa myös meidän ajallemme?
Palaan vielä Mustamäen torppaan. Isomummuni perhe vältti osallistumisen sotaan. Todellinen juhla perheessä koitti vuonna 1918, kun maahamme säädetään torppariasetus. Vuotta myöhemmin äiti Riikka haki tilan lunastamista yhdessä hovin muiden tilallisten kanssa onnellisin seurauksin. Torppariasetus, sekä sitä myöhemmin täsmentänyt Lex kallio avasivat yrittämisen mahdollisuudet laajoille joukoille. Nuoren kansakunnan energia vapautui isänmaan kasvun kannalta keskeisimpään: työntekoon.
Verrattaesa itsenäisen Suomen alkuvaiheita tähän päivään, meidän on helppoa havaita sen valtava kehitys, joka maassamme on tapahtunut.
Isoukkini Heikki kuoli verenmyrkytykseen, mikä terveydenhuollon ja lääketieteen kehittymisen myötä on tänä päivänä hyvin harvinainen kuolinsyy. Useimmat tulehdussairaudet on maassamme saatu hallintaan. Jos koronaa ei oteta lukuun, rokotusten ansiosta myös epidemiat ovat aikanamme hyvin harvinaisia. Maamme erikoissairaanhoito on maailman huippua.
Vuonna 1921 Suomeen säädettiin laki oppivelvollisuudesta. Samana vuonna myös Puponmäkeen, vain parin kilometrin päähän torpasta rakennettiin koulu, johon ukkinikin pääsi. Isot veljet olivat jo aiemmin aloittaneet koulunsa Kurjalassa 10 kilometrin päässä. Suomen koulujärjestelmästä kehittyi lopulta kansainvälisestikin mitattuna ensiluokkainen, joka saavutti huippunsa 2000 luvun alussa. Tohtoriksi asti on edelleen mahdollista edetä, olipa kotitausta mikä tahansa.
Vuonna 1921 Suomeen säädettiin ensimmäinen työväeneläkelaki. 30-luvulla suomeen perustettiin ensimmäiset työttömyyskassat. Vuonna 1948 säädettiin lait, jotka takasivat perusturvan kaikille kansalaisille. Samana vuonna otettiin käyttöön myös lapsilisä.
Hyvät kuulijat, en ajatellut tässä puheessani käydä läpi koko suomen yhteiskuntakehityksen historiaa, vaan keskittyä lähinnä siihen, mistä olemme lähteneet. Näemme, että suomalaisen yhteiskunta on rakennettu kovalla työllä. Tästä saamme tänään olla menneille sukupolville syvästi kiitollisia!
Näemme myös sen, että suomalaisessa yhteiskunnan kasvussa keskeisessä roolissa ovat olleet koulutus, terveydenhoito ja sosiaaliturva. Tänään voimme todeta, että me saamme elää hyvinvointivaltiossa ja yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista. Edellä lainaamani Kyösti Kallion yksituumaisuutta korostava ja myöhemmin sotavuosien ”kaveria ei jätetä” -mentaliteetti ovat kantaneet hedelmää.
Kun ajattelen omaa elämääni, voin todeta, että olen saanut syntyä Suomeen, joka jo silloin, 70-luvulla, oli hyvinvointivaltio. Isänmaamme kehitys on noista ajoista kulkenut paljonkin eteenpäin.
En tiedä, onko tämä iän tuomaa, mutta on tunne, että kaikki ei sittenkään ole mennyt vain eteenpäin. Katsoessamme kansakuntamme tulevaisuutta, mieliimme nousee myös huolia. Nuorten mielenterveysongelmat, oppimistulosten lasku, eriarvoisuuden lisääntyminen, valtion velkaantuminen. työvoiman riittävyys, maamme kyky ylläpitää nykyistä terveydenhuoltojärjestelmää, sekä syntyvyyden suorastaan romahdusmainen lasku viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat näistä esimerkkejä. Huolta aiheuttaa myös yhteiskunnallisen keskustelun polarisoituminen.
Itsenäisyys on lahja, mutta se on myös tehtävä. Kuvaamani huolet ovat meidän aikamme päättäjien haasteita, mutta ne ovat asioita, joiden edessä myös kansalaisten tulee tehdä voitavansa.
Ajattelen, että kansakunnan tulevaisuus rakentuu edelleen työstä. Siihen myös oman Riikka-isomummoni muisto ja kaikkien tätä maata rakentaneiden esimerkki meitä tänään opettaa.
Toiseksi menneiden sukupolvien elämä rakentui kotona ja perheissä. Se pätee myös tänä päivänä. Perhe on edelleen yhteiskunnan perussolu. Tänään kysynkin, tekeekö yhteiskuntamme riittävästi sen eteen, että esimerkiksi lapsiperheet saisivat riittävästi tukea silloin, kun tukea tarvitaan.
Kolmanneksi, arvoista kuulijat, kansakuntamme eheys ja yhteisen tulevaisuutemme rakentaminen kysyy edelleen yksituumaisuutta. Eripuralle ei tule antaa sijaa vaan meidän tulisi aina etsiä ennen muuta yhteistä hyvää.
Päätän tämän puheen sitaattiin, jossa palaan itsenäisyytemme alkuun. Yksi itsenäisyysjulistuksemme muotoilijoista kansanedustaja Kalle Aukusti Lohi kirjoitti tuolloin: ”Me näemme nykyisin vihan myrkkyä kylvettävän kansamme sieluun. Sen perustukselle ei voida mitään pysyvää rakentaa. Ainoa kestävä perustus on rakkaus.”
Vesa Linnanmäki
